5/03/2020

Viisi hyvää



Tähän aamuun viisi hyvää:


1. Eilen leivottu perunarieska odottaa seurakseen aamukahvia. Kuorin oikeasti kahden kilon pussin perunoita ja tein niistä perunamuusin. Siitä sitten riitti ruualle ja lopuista tuli pari pellillistä perunarieskaa. Aamukahville riitti myös donitseja, joita paistoin tälle vapulle ensimmäistä kertaa sitten seiskaluokan köksäntuntien

2. Kävin perjantaina kampaajalla, joten hiukset on vielä ihanan pehmeät käsittelystä. 

3. Aamulenkki, josta on tullut jo tapa. Joka aamu olen nyt käynyt reilun tunnin kävelylenkin, jolla päivä lähtee hyvin käyntiin. Keli alkaa olla jo niin lämmin, että 99% kerroista pärjää jopa ilman lapasia!

4. Takana hyvät yöunet viiden huonosti nukutun vuorokauden jälkeen. Ja pitkästä aikaan kivoja unia, eikä painajaisia. Miten voikin hyvä uni virkistää!


5. Sunnuntai on hyvää aikaa pelata ja lukea kirjoja. Tällä hetkellä mikään kirja ei ole kesken, joten on ihana aloittaa uusi. Viimeaikoina olen nyt pelannut Kingdom heartsia, joten sitä tulee jatkettua tänäänkin.


Ihanaa sunnuntaita!

- Henna


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti