2/23/2020

Käsityöbingo


Aina pitää olla tavoitteita, ainakin itsellä. Jos niitä ei ole, ei tule kehittymäänkään, sillä silloin tyytyy siihen mitä on. Ehkä jonkinlaisena tavoitteena tulin tehneeksi käsityöbingon, somessa pyörineiden neulebingojen innoittamana.

Neulebingojen ideana on listata erilaisia asioita, jotka aikoo sitten suorittaa ja ruksia yli. Samalla idealla tein myös tämän, mutta laajensin ideaa käsityöbingoksi. En siis keskity pelkästään neulomiseen, vaan moneen eri tekniikkaan.

Listalta löytyy monenlaista kohtaa, ja olen pitänyt kohdat aika avoinna. Tekniikka ja tyyli on osassa hyvin vapaa, osassa määritelty. Kohtia on 5x5, eli 25, yhden kohdan jätin tyhjäksi, siihen keksin jotain erikoista sitten.

Tulen kertomaan täällä blogin puolella käsityöbingon etenemistä silloin tällöin, joten pysy kuulolla!




Mitä kohtia bingosta löytyy?


- ryijy
- palmikkosukat
- uusi lapasohje
- uusi lanka
- kirjoneulesukat
- hittiohje testiin
- villapaita
- huivi
- neulo lahjaksi
- tunika
- meikkipussi
- uusi tekniikka
- sukat ihan itselle
- suomalainen villa
- 12 paria sukkia
- kissa aiheena
- legginsit
- sukkaohje
- käsityömessut
- macrame
- sydän sukat
- viltti
- järjestä yhteisneulonta
- isoäidin neliö




Onko sinulla vastaavanlaista bingoa ? Jos ei, niin nappaa tästä ideaa ja suunnittele oma! 

- Henna

ps. Koristelin vihkon sivut vanhasta käsityölehdestä löytyneellä kirjontakaaviolla, vesiväreillä ja karkkipapereilla. eikö tullutkin kiva!

2/19/2020

24-vuotias minä

Nyt, kun tätä luet, olen täyttänyt 24 vuotta. 24-vuotias minä juhlii tänään syntymäpäiviään. Mitä on olla minä? 

Nimeni on Henna, ja täytin tosiaan 24 vuotta. Olen herkkä ja tunteellinen, nauravainen ja herkästi innostuva persoona. Välillä saatan itkeä, jos televisiosta tulee mainos, jossa näkyy koiria, tai välillä itken ihan vain onnesta, kun elämä tuntuu hyvältä. Päivän piristys saattaa olla tiskatessa ilmestyvät saippuakuplat tai kirppikseltä löytynyt neule.

Hiukseni ovat ruskeat ja kiharat, silmäni vihreät. Vaatekaapistani 80% on kierrätettyä, loput ommeltuja ja muutama uutena ostettu. Silmälaseissa on plussaa ja kengänkoko on 39. 



Teen käsitöitä harrastuksena ja työkseni, sekä opiskelen niistä itselleni ammattia. Äitini on opettanut paljon ja siitä olen hänelle kiitollinen. Yläasteella varsinainen innostus taas tuli kunnolla peliin, ja saatoin viettää yläasteen käsityöluokassa monen monta ylimääräistä tuntia vielä valinnaistenkin lisäksi. Neulon päivittäin, ompelen vähintään kerran viikossa. Uusin innostus on nyt macrameet ja solmeilua on tullut harjoiteltua.

Rakastan lukea kirjoja, varsinkin muumikirjoja ja vahvojen naisten kirjoja. Tällä hetkellä kesken ovat Muumipeikko ja pyrstötähti sekä Michelle Obama - Minun tarinani. Tove Jansson, Ellinoora ja äiti ovat esikuviani. Tavoitteenani on lukea vähintään 12 kirjaa tänä vuonna.

Rakastan pelaamista ja pelillistämistä. Tykkään tutkia sitä, miten pelit voivat vaikuttaa esim. oppimiseen ja mitä eri pelit opettavat. Lähellä sydäntä on kaikki lautapelit ja retrot konsolipelit. NESiä ei voita mikään. Eniten tulee nyt pelattua Rocket Leagueta.


Vaatteissani täytyy olla taskut, sillä tykkään säilöä niihin kaikenlaista. On pullonkorkkeja, nappeja, kiviä, tammenterhoja ja lehtiä. Tykkään järjestellä tavaroita ja siitä, että kaikelle on paikkansa. 

Rakastan myös vinyyleitä ja niiden keräilyä ja kuuntelemista. Seuraavana hankintalistalla on Queen ja Moominvalley, sekä Coldplay. Musiikkimakuni on aika kattava, mutta kantri ei iske.

Nämä ovat ensimmäiset syntymäpäiväni sen jälkeen, kun menetin isän. Vaikka tiedän, että isä seuraa sieltä jostain jokaista askeltani ja on tänäkin päivänä mukana, ei se silti ole sama asia. Ikävä on kova. Tuntuu kaikki ihan erilaiselta.

Eilen oma yritys täytti vuoden, joten juhlin vähän myös sitäkin. 




Tälläinen olen minä, näin lyhyesti. Olisi hauska tutustua sinuun, joten kerro kommenteissa, kuka sinä olet!

- Henna

2/07/2020

Kodin muodonmuutos pienellä summalla ja vaivalla



Mulla on ollut pienenä projektina nyt sisustuksen muuttaminen himpun verran pehemämmäksi ja rauhallisemmaksi. Kovat harmaat sävyt saivat väistyä ja tilalle on tullut ihanaa beigeä ja muita murrettuja sävyjä. Jos rahaa olisi enemmän, olisi muutos isompi ja sohva ja muut olkkarikalusteet lähtisivät vaihtoon. Mutta sillä budjetilla mikä nyt on (aika olemattomalla) olen saanut jo paljon aikaan! Seuraavaksi kerron miten:



Miten toteutin projektin:


Makkarissa vanha päiväpeitto on kova tumman harmaa.  Uusi peitto löytyi alennuksesta prismasta, ja on paljon isompi ja beige. Koko makkarin ilme muuttui heti, kun heitin peiton sängylle. Tämän lisäksi makkariin tuli tehtyä Marimekon uudesta unikkokankaasta tyynynpäällinen, ja vanha valkoinen sai jäädä kaveriksi. Näiden lisäksi tein vielä macrame-seinävaatteen sängyn yläpuolelle, se ei valitettavasti nyt näy kuvissa. Samanlaisen tyynynpäällisen tein vielä sohvalle, ja sen kaveriksi vanhasta villapaidasta toisen. Myös alla kuvassa oleva macrame pehmentää olohuone/keittiön ilmettä. Sohvalle ostin myös uuden villaviltin, joka on paljon vaaleampi mitä entinen. Entinen viltti siirtyi sitten makkariin, vähän tasoittamaan vaaleaa ilmettä.





Paljonko tähän sisustusprojektiin meni rahaa?


Tyynynpäälliset maksoivat kaikkiaan n. 20e, macrame tarvikkeet 15e. Uusi sängynpeite 17e, ja villaviltti 25e. Loppujen lopuksi ei paljoa, kun miettii, miten paljon ilme muuttui, ja miten paljon sai tehdä itse ja puuhailla. Nyt koti on enemmän keväinen ja tunnelma on rauhallisempi. En minä mikään sisustaja ole, mutta välillä pieni muodonmuutos tekee kodista taas mieleisemmän ja piristää mieltäkin kummasti.



Mitä sisustushankintoja sinä olet tehnyt viime aikoina? Oletko ostanut valmiina vai tehnyt itse?

Mukavaa viikonloppua!
- Henna 

DIY sateenkaari seinäkoriste

Kai sulle on tuttuja nämä sateenkaaret? Näitä on pyörinyt paljon Instagramissa ja vihdoin päätin kokeilla tehdä itse, ja nyt kirjai...