sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Miten juhlien järjestely onnistui Haapajärvellä?

Kaupallinen yhteistyö: K-supermarket Haapajärvi & Kukkakauppa Venla







Ensimmäinen päivä kesäkuuta, niin meillä, kuten monessa muussakin perheessä juhlittiin valkolakin saanutta. Minun pikkusiskoni pääsi ylioppilaaksi. Itse en valitettavasti päässyt paikan päälle juhlimaan valmistunutta sairastumisen takia, mutta onneksi on tuo Whatsapp ja sain livetunnelmia melkein kuin olisin ollut paikan päällä. Siksipä kiitänkin näistä kuvista äitiä, Heliä, Suvia, Tuijaa, Viiviä ja Jania!






Kerkesin käydä kuitenkin Haapajärvellä ennen juhlia auttamassa osaltani juhlajärjestelyissä. Itse olen vahvimmillani tuossa suunnittelupuolessa. Oli mukavaa päästä tutustumaan paikallisiin toimijoihin, joilta saatiin apua ja tuotteita juhlia varten. Kukkakauppa Venla halusi lahjoittaa juhliin kukkia, ja ylioppilas valitsikin ulos amppelit ja itselleen upean pionin ylioppilaan kukaksi ja kuviin. Pioni sointui kauniisti Helin mekkoon ja valkeaan lakkiin. Minä kun aikoinaan kirjoitin ylioppilaaksi, hain juuri tuosta samasta kukkakaupasta, Venlasta, itsellenikin kukan. Se oli ehkä maailman kaunein tuoksulilja.




Toinen paikallinen liike, joka halusi lähteä mukaan auttamaan juhlajärjestelyissä oli K-Supermarket Haapajärvi. K-Supermarketissa vaihtui jokunen aika sitten kauppiaat, ja kotikylälle saatiin uusi upea kauppa. Ja sanonpa vaan että Facebook - päivitykset ovat parempia mitä Jounin kaupalla! Hauska on ollut seurata yrittäjäpariskunnan ja kaupan menoa ja aina vaan harmittaa, että kauppa on siellä, eikä lähempänä.  Jyväskylän kauppiaat, saisitte ottaa mallia!

Minun siskoni kävivät sitten shoppailemassa kaupasta tuotteita juhlia varten: lähinnä tarjoiltavaa, mutta nappasi ylioppilas muutaman kimpun neilikoitakin mukaan. Juhlissa hyväksi havaittua ja helppoa tarjoiltavaa huomattiin olevan paistopisteen tuotteet, macaronsit, karkit, sipsit ja juhlajuomana Pirkan kuohujuomaa!











Äidin ompeluhuone (yksi lempipaikoistani maailmassa) sai juhlien aikana toimia karkkibuffetin paikkana. Löytyi kettukarkkia, irtokarkkeja, marenkeja ja sipsiä sun muuta. Ja täytyy sanoa, että hitusen olen kateellinen tästä, ja taidan pistää oman karkkibuffetin kotiin pystyyn!

K-supermarket oli juhlien järjestäjälle helppo valinta, sillä kaupasta löytyy kaikki tarvittava niin kattaukseen, tarjoiluun sun muuhun. Laajasta valikoimasta voit napata mukaan kaikkea lautasliinoista ja kahvipaketista niihin macaronseihin ja paistopisteen tuotteisiin asti. Ja hei! Pitihän se käydä kurkkimassa myös lankavalikoima! Iso piste siitä, että valikoimassa oli Kaupunkilangan lankoja!










Tältä näytti ylioppilasjuhlat kotipaikkakunnallani Haapajärvellä. Nyt lähden ompelemaan juhlatamineita, sillä seuraavat juhlat kolkuttelevat jo ovella ja odottavat juhlijoita. Oliko/onko teillä valmistujaisia tänä vuonna?



Ihanaa olla taas täällä, blogitauko teki hyvää! 

Aurinkoa päivääsi!
- Henna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti