Siirry pääsisältöön

Kumparesukat

Jos olit entisen blogini lukija, nämä sukat saattavat näyttää tutuilta, sillä nämä kumparesukat kerkesin esitellä vielä vanhalla alustalla.



Kyseessä on siis Sukkalaatikko 2019 -haasteeseen neulomani ensimmäiset sukat, joiden varsin on tiilenpunaista kumparetta, ja teräosa ihan vain sileää, harmaata. Ja jos Sukkalaatikko 2019 kuulostaa vielä etäiseltä ja oudolta, niin kerron sinulle, mikä se on.

Sukkalaatikko 2019 on haaste, jossa neulotaan vuoden aikana 12 paria sukkia laatikkoon, joko itselle tai lahjaksi. Vuoden lopussa tuon laatikon voi ottaa itselleen ja sukat käyttöön, tai sen voi lahjoittaa eteenpäin. Itse ajattelin antaa sukat eteenpäin, enkä ottaa itselle, sillä jostain kumman syystä niitä villasukkia on itselläni enemmän kuin tarpeeksi. 

Nämä ovat siis ensimmäiset, 1/12, jotka pääsevät tuohon haasteeseen. 

Sukkien varsi on kumpareneuletta, satutko tietämään miten sitä tehdään? Kaava on hyvin yksinkertainen.

Luo kuudella jaollinen määrä silmukoita. 

Neulo 3o 3n 5 kierrosta
neulo kaikki oikein 5 kierrosta
neulo 3n 3o 5 kierrosta
neulo kaikki oikein 5 kierrosta 

Ja toista tätä niin kauan, että varsi on halutun mittainen. Ja tätähän voi jatkaa myös sukan pääliosassa, jalkapöydän kohdilla. Jos teet raitoja kumpareisiin, niin vaihda langan väri aina kierroksilla, missä neulotaan pelkkää oikeaa, niin vaihtokohdasta tulee siisti.



Itse tykkään kovasti tehdä kumpareita. Olen tehnyt niitä niin sukkiin, kuin lapasiinkin. Ja tulen varmasti jatkossakin tekemään. Hyvää vaihtelua normaalille joustinneuleelle, ja niin kaunis lopputulos! 

Oletko sinä tehnyt kumpareneuletta?

Hyvää viikonloppua juuri sinulle, ja tervetuloa uudelle sivustolle! ♥️

- Henna 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pampulapanta ohje !

Vihdoin ja viimein sain valmiiksi ohjeen Pampulapantaan! Tämä on loppujen lopuksi hyvin yksinkertainen, vaiken osuus on ymmärtää se, miten nuo pampulat muodostuvat (niiden virallinen nimitys taitaa olla nyppy.) Kun sen oppii, on panta helppo tehdä, ja se valmistuu muutamassa tunnissa! Panta on lämmin ulkoillessa ja siihen saa helposti vaikka lisättyä ommellen vuoren.

Teethän pantoja vain omaan käyttöön/lahjaksi, ei myyntiin!



Lanka 7 veljestä, määrä 70gvirkkuukoukku nro3,5 tai 4puikot koko 4parsinneula
Luo 17 ketjusilmukkaa käännä työ, tee 16 kiinteääsilmukkaa ketjusilmukoihin tee 4 ketjusilmukkaa käännä aloita pampulat 

Ota langankierto koukulle, työnnä koukku edellisen kerroksen kiinteän tai ketjusilmukan ali, ota langankierto koukulle ja vedä silmukasta läpi. Kerää näin lanka neljä kertaa edellisen kerroksen silmukan läpi, muista langankierto välissä. Näin koukulle kertyy kymmenen lankaa. Vedä lopuksi lanka kaikkien noiden läpi, puikolle jää kaksi lankaa. Vedä vielä lank…

Pirkan helpot pitsisukat!

Minulla on ollut nyt pitkä väli tässä, että olen enemmän virkannut kuin neulonut. (Syy taitaa löytyä pampulapannasta.) Halusin taas aloittaa villasukkaprojekteja, joten rupesin pienentämään tilauskasaa. Ensimmäisenä sukkajonossa olikin villasukat Helsingin kummitädille. Sain vapaat kädet toteuttaa kahdet eri villasukat, joten ensimmäisiin päätyi pitsikuviointia.



En käyttänyt sukkiin muuta ohjetta, kuin googlesta bongaamaani neulontakaaviota. Sen pohjalta sovelsin koko sukat. Vasta sukkien valmistuttua aloin miettiä, että kenen ohje on, ja teidän vinkkien avulla löytyikin alkuperäinen ohje; Pirkan sivuilta naisen pitsineulesukat!
Omissa sukissani kun tuota soveltamista on, eivätkä ne ole niin pitsiset ja rrrromanttiset mitä alkuperäisessä ohjeessa, niin kerron teille nyt vähän miten minä nuo sukat tein, kun samaa taitaa olla vain tuo pitsikuvio.










Helpot pitsisukat
- Puikot 3,5 - lanka Novita Seitsemän veljestä valkoinen
Loin sukkiin silmukoita 14-12-12-14. Resori alussa on 1o kiertäen…