Käsityöt

Arvostelussa; Villasukkien vuosi

villasukkien vuosi

Kirja saatu blogin kautta.

Sain blogiin testiin ja arvosteltavaksi kirjan, joka on puhututtanut ja ihastuttanut neulojia jo jonkin aikaa; Villasukkien vuosi. Niina Laitinen, kenen sukkamalleja kirja on pulloillaan, on yksi ehkä Suomen tunnetuimmista ja ihailluimmista neulesuunnittelijoista. Ainakin minun esikuvani! Eikä kyllä syyttä suotta. Niinan suunnittelemat mallit ovat kyllä yksi toisensa jälkeen upeampia.

Malleja löytyi hyvin monen tasoiselle neulojalle, ehkä ei ihan vasta-alkajalle, monelle eri langalle ja yhtä moneen eri tarkoitukseen. Löytyy lyhyistä sukista pitkävartisiin. Pitsistä kirjoneuleisiin.

Minulla on nyt ollut kova hamstraus päällä koskien neuleohjeita. Tilasin kesällä Suuri käsityö -lehden, ja nyt olen ostellut alennuksesta viime syksyn Novitan lehden, ja tämän syksyn uusia käsityölehtiä, sekä käytin Novitan reklamaatiosta saadun lahjakortin uusimpaan Novitan lehteen. Sekä sain yllätyksenä postin kautta Merja Ojanperän Sydämellisen sukkakirjan. Ideana on ollut oppia uusia malleja ja tekniikoita, mutta luulen kuitenkin, että niitä tekniikoita on tullut enemmän netistä löydettyä. Lehdet ja kirjat ovat ennemminkin hyviä inspiraation lähteitä ja lukemista. Monissa lehdissä on paljon hyviä artikkeleita esimerkiksi käsityöntekijöistä, langoista tai niiden valmistuksesta tai uusista kirjoista ja käsityötarvikkeista.

Villasukkien vuosi -kirja jakaa villasukat vuodenaikojen mukaan. Teos on siis ajankohtainen aina, ja voitkin kuluttaa vuotesi ihanasti näiden sukkien kanssa. Olenpa jo kuullutkin, että osa on jo neulonut kaikki kirjan mallit, ensimmäisestä viimeiseen. Eräänlainen kalenteri vuodelle siis.

villasukkien vuosi

 

Löytyykö sinulta tämä kirja? Oletko tehnyt jotkut Niina Laitisen suunnittelemista sukista? Vai oliko kaikki tämä uutta sinulle?

Mukavaa loppuviikkoa toivoen
Rakkaudella Henna

2 Comments

  • Tuula Sederholm-Grönros

    Olen ihastunut ja jämähtänyt Ihan hiljaa -sukkiin: yhdestoista pari menossa 😂. Toistaiseksi lahjaksi kaikki mutta haluan myös itselle.

    Tarkoitus kyllä tehdä muitakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *